Pakina ee.mail lehdessä kahviloiden katoamisesta 06/2007

Kahvilakohtaamisia

Miksi elokuvissa ja kirjoissa mennään aina kahvilaan? Ei ole Kaurismäen elokuvaa ilman ravintola tai kahvilakohtausta, yksityisetsivä Jussi Vares suorastaan asuu baareissa, Pariisissa Maigret tempaisee pari calvadosta keskellä päivää tutkinnan lomassa ja selvittää rikokset. Jopa komisario Palmu poikkesi välillä irrottelemaan kollegoidensa kanssa.

Mustavalkoisissa muistoissa kahvilat ovat arkisia kohtaamispaikkoja. Niihin sovittiin treffit, niissä tapettiin aikaa ja parannettiin maailmaa. Nuoriso kansoitti ikkunapöydät koulupäivän jälkeen.

Me kadehdimme keskieurooppalaista kahvilakulttuuria, mahdollisuutta poiketa mihin aikaan tahansa kahville ja tavata ihmisiä. Etelä-Euroopassa miehet näyttävän muuttaneen liki kokonaan kahviloihin, samoin kuin arabimaissa. New Yorkissa on yleinen tapa, että ihmiset töihin mennessään poikkeavat aamiaiselle deliin ja työkaveritkin ilmestyvät usein samaan paikkaan.

Päivän ensimmäiset hiljaisen tiedon siirtymät tehdään ennen kuin työaika on edes alkanut.

Mutta Suomi on tuominnut itsensä kahvilakulttuurin tyhjiöön. Kahviloita ei ole juuri missään, ja ne harvatkin on stailattu pilalle.

Tuskin kukaan voi iloisella mielellä poiketa vaalien jälkeen äänestyskahveille, autonostokahveille, nimipäiväkahveille tai juhlistaa mitään arjen huippuhetkeä kupillisella hyvää mokkaa jos se maksaa yli 2 euroa. Hei, se on mummoissa yli 12 markkaa!

Kahvin kanssa tavallisen ihmisen tulisi saada kahvileipä, korvapuusti, ehkäpä jopa donitsi. Mutta näitä ei design-kahviloista löydy. Kun pakasteesta lämmitetty Texas-pulla maksaa toiset 2 euroa, tulee kahvilassa käynnistä kallista. Oikea hinta kahvista ja pullasta ei ole euroa enempää.

Ylihinnoittelun lisäksi kahviloiden ongelma on epämiellyttävä ilmapiiri ja sisustus. Kun designeri päästetään suunnittelemaan sisustus, juoksee tunnelma karkuun takaovesta. Ihmiset arvostavat Ekbergin ja Engelin kaltaisia kahviloita, tai leipomojen yhteydessä olevia konditoriakahviloita, mutta jostain syystä vanhanajan kahvilamalli ei meille kelpaa.

Suomeen on alkanut ilmestyä kansainvälisiä kahvilaketjuja, joissa juoma tarjoillaan kaljatuoppia muistuttavasta mukista. Maitokahvi on yhtäkkiä latte, musta kahvi espresso. Valikoimaa ei ole kuin hinnastossa.

Espoon keskuksessa ei voi poiketa kahvilaan junaa odotellessa vaan täytyy tyytyä tuijottelemaan kusisia betoniseiniä ja ihailemaan puolalaista arkkitehtuuria. Tapiolan Stockmann ulkoisti parhaalle paikalle kansainvälisen trendikahvilan, jonka liikeidea keskittyy vain omaan bisnekseen, ei asiakkaaseen. Miksei Stockmann luottanut omaan kahvilakonseptiinsa, vaikka sen hyvin osaa tavaratalon toisessa kerroksessa? Sokoksella puolestaan uskotaan tavaratalon tarvitsevan enemmän hampurilaisia kuin kunnon kahvilaa. Mistä löytyy Sellon "viihtyisä kahvila"?

Kahvihammasta pakottaa nyt niin paljon, että alan hermostua ja sen näkee tekstistä. Mistä löytyisi kuppi kahvia ja tuore pikkupulla? Siis ymmärrättehän, se vanhanaikainen versio - kahvila, jonka sisutuksessa olisi jotain muuta kuin betonia ja kaakelipintaa. Jos löydätte, niin kertokaa. Siirrän kirjojen sankarin Ruben Waaran välittömästi sen kanta-asiakkaaksi.