Kevät on täällä, taimet multiin! 05/2012
GreenCare Luomu Kasvumaa on helpoin tapa istuttaa kesän satoa, uutuustuotteessa on valmiina kasvualusta sekä ravinteet. Kaunis säkki sopii vaikka kaupunkiparvekkeelle ja hoito on helppoa - kastelu riittää!
Luksusbrändien laukkumyymälä Luxbag laajeni Kämp Galleriaan 02/2012
Suunnittelimme Luxbag-myymälän uudelle Kämp Gallerian toimipisteelle sisustuksen.
Taru osallistui ympäristöseminaariin 11/2011
Taru osallistui lokakuussa ympäristöseminaariin Saksassa, Bielefeldissä. Osallistujia oli yhdestätoista Euroopan maasta ja Taru ainoana Suomesta. Viikon kestäneessä seminaarissa ja workshopeissa käsiteltiin mm. kestävää kehitystä, kansalaisuusaktiivisuutta ympäristöasioissa, globalisaatiota ja permakulttuuria. Meitä on 7 miljardia ja maapallon luonnonresurssit rajalliset, tämä on tavalla tai toisella otettava entistä paremmin huomioon.
Tuotteiden sielu syntyy suunnittelupöydällä 10/2011
Avainlippu - Suomalaisen Työn Liiton tiedotuslehden artikkeli (lokakuu 2011)
Uusi tutkimusyritys on käynnistänyt toimintansa 09/2011
Remes & Packart Oy on perustanut yhdessä Inspirans Oy:n ja tutkija Jussi Fredriksonin kanssa tutkimusyrityksen. Designtutkimus Helsinki Oy on tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen erikoistunut tutkimustoimisto.
Haluamme olla mukana kehittämässä visuaalista suunnittelua entistä analyyttisempaan suuntaan. Mielestämme kaiken visualisoinnin tehtävä on tukea asiakasyritystemme liiketoimintaa ja auttaa myymään enemmän.
Designtutkimus Helsinki Oy tarjoaa tietoa ja ratkaisuja siihen, miten tuote tai palvelu tulee menestymään markkinoilla. Esimerkiksi voimme tuottaa tietoa hinnoittelun merkityksestä tuotteen tai palvelun menekkiin tai pystymme selvittämään mikä ja miksi joku pakkausdesign herättää ostokiinnostuksen ja myy paremmin kuin toinen. Yritysgrafiikasta pystymme selvittämään meneekö viesti oikeanlaisena perille, kehittämämme malli kertoo helposti ja luotettavasti millainen kuva vastaanottajalle visualisoinnista syntyy.
Designtutkimus Helsinki löytyy Helsingin keskustasta Annankadulta. Yrityksen toimitusjohtaja on Jussi Fredrikson ja hänelle kannattaa soittaa kaikissa tutkimuksiin liittyvissä asioissa. Puhelin 040 525 5485.
www.designtutkimus.fi
Peter ja Hanna juoksivat Helsingin illassa 09/2011
Peter ja Hanna juoksivat lauantaina 3.9 Helsingissä järjestetyn Midnight Run-juoksun.
Loppuunmyytyyn tapahtumaan osallistui 6000 juoksijaa.
Oma merkki suomalaiselle designille 09/2011
Suunnittelijamme Marika Perätalo voitti Suomalaisen Työn Liiton keväällä järjestämän avoimen suunnittelukilpailun, jossa haettiin
ulkoasua uudelle Design From Finland -merkille. Avainlippu-merkin sisar korostaa ansiokkaasti nyt myös suomalaisen suunnittelun ja tuotekehityksen osuutta osana tuotteen tai palvelun elinkaarta.
Oheinen merkki on suunniteltu kahdella värivaihtoehdolla käytettäväksi ja se on helppo toteuttaa erilaisilla tekniikoilla eri käyttötarpeisiin.
Raati arvosti merkissä viestin selkeyttä sekä muodon yhtäaikaista raikkautta ja ajattomuutta. Mielenkiintoinen ja tunnistettava merkki toimii hyvin niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.
Merkin käyttöoikeutta voi hakea 31.8.2011 lähtien Suomalaisen Työn Liitolta, lisätietoa osoitteessa www.avainlippu.fi.
Kesäretki 2011, Lahti-Vääksy 06/2011
Tänä vuonna kesäretken päiväosuus vietettiin Lahdessa Julistebiennalen ja Sibeliustalo-kierroksen merkeissä, ja illaksi siirryttiin vesiteitse kauniiseen Vanhaan Vääksyyn.
Oikea visuaalinen ratkaisu lisää myyntiä 06/2011
Talouselämän Design Management–liitteen artikkeli (2011)
Matti suunnitteli monikulmaisen maljakon 04/2011
Vuoden Paras 2011 04/2011
Bernerin XZ Karpalo&Kinuski -hiustenhoitosarja valittiin vuoden parhaaksi
vähittäiskaupan hiustenhoitosarjaksi Teknokemian Yhdistyksen Vuoden Paras -kilpailussa.
Samanaikaisesti XZ on valittu Suomen luotetuimmaksi shampoomerkiksi
Reader's Digestin (Valitut Palat) Luotetuin Merkki -tutkimuksessa, jossa
1080 vastaajaa nosti XZ-brändin ykköseksi.
Graf. Remes 03/2011
Remes & Packartin graafisen suunnittelun yksikkö Graf. Remes www-sivut on nyt julkaistu.
Työnäytteisiin pääset tutustumaan TÄSTÄ.
Matti debatoi Helsingin Sanomissa 16.01.2011 01/2011
Yritysilmeen pitäisi käyttää suomalaisuutta vahvuutena
Finnairin uudistus on esimerkki pahasta virheestä,
sanoo designer Matti Remes.
Lentoyhtiö Finnair julkisti joulukuussa uuden yritysilmeensä. Yleisilme on
aiempaa vaaleampi, ja logossa valkoinen ja hopea täydentävät perinteistä
tummansinistä väriä. Aiemmin yleensä yhdistelmänä nähtyä nimilogoa ja
F-tunnusta käytetään nyt entistä enemmän erillisinä elementteinä.
Uudistuksella pyritään entistä selvemmin häivyttämään mielikuvaa Finnairin
suomalaisuudesta, koska suurelle osalle yhtiön ulkomaisista asiakkaista
Suomi on vain läpikulkumaa.
Paha virhe.
Kuluttajat määrittelevät suhteensa tuotteeseen tai palveluun sen
perusteella, mitä näkevät siitä pakkauksissa, mainonnassa ja lehdistössä –
tai sen pohjalta, mitä ovat tuttaviltaan kuulleet yrityksestä ja sen
tuotteista. Mielikuvat ovat usein menestykselliselle liiketoiminnalle
tärkeämpiä kuin faktat.
Visuaalinen ilme – se, miltä yritys ja sen tuotteet näyttävät – on yksi
tärkeimmistä mielikuvan muodostajista. Kuluttajat valitsevat auton värin
mukaan ja viinin pakkauksen ulkonäön perusteella. Lomamatkan kohde valitaan
parin esitteessä julkaistun kuva perusteella.
Toimimme irrationaalisesti, mutta perustelemme valintamme järkisyillä.
Yritysilme on palveluyrityksen pakkaus ja liiketoimintastrategian
tiivistelmä. Se paketoi kaiken, mitä yritys haluaa olla, mitä se tavoittelee
ja mitä se haluaa kertoa itsestään. Tämän kivijalan päälle rakennetaan
yhtiön tulevaisuus.
Yritysilmeen tulee olla totta. Sen on vastattava toiminnan todellisuutta ja
heijastettava suurimmaksi osaksi yrityksen nykyistä toimintaa. Vain pieneltä
osalta yritysilme voi kuvittaa sitä, mitä yritys haluaa olla
tulevaisuudessa.
Missään tapauksessa yritysilme ei saa olla yleisöä kosiskeleva haavekuva.
Jakoavaimia valmistava yritys ei voi tehdä itselleen hightech-tyylistä
yritysgrafiikkaa, eikä halpa ravintola voi esiintyä gourmet-ravintolana.
Toisaalta myös yritysilmeen uudistaminen on liiketoiminnalle tärkeää.
Muuttumaton yritys on kohta entinen yritys.
Pakkauksen tai yrityksen ulkoasun uudistus on usein kannattavampi
investointi kuin perinteinen mainonta.
Elintarvikekaupassa yli 90 prosenttia tuotteista on sellaisia, joita ei
mainosteta lainkaan. Valitsemme tuotteet pakkauksen ulkonäön perusteella, ja
siksi tuotteen myynti voi kasvaa useita kymmeniä prosentteja onnistuneen
pakkausuudistuksen jälkeen.
Kuluttajat muodostavat mielipiteensä yrityksestä ja sen tuotteista
kokonaisuuden perusteella. Juuri kukaan ei erota tekstityyppejä tai
värisävyjä toisistaan. Mutta kaikki aistivat kokonaisvaikutelman, tyylin ja
fiiliksen.
Useimmat muistavat VR:n mainosten kivimiehet paremmin kuin yhtiön
liikemerkin tai logon. Kivimiehet tuovat VR:lle sympatiapisteitä nytkin, kun
yhtiön imago on tahriintunut junien myöhästelyn ja junavuorojen
peruuntumisten vuoksi. Seuraavassa vaiheessa kivimiesten pitäisi näkyä myös
VR:n liikemerkissä.
Finnairin pitäisi kertoa yritysilmeellään kansallisesta taustastaan.
Matkailualalla lentoyhtiön kotimaa on tulevaisuudessa yksi merkittävimmistä
matkustajien ostopäätöksiin vaikuttavista seikoista. Suomi edustaa
luotettavuutta ja inhimillisyyttä, hyvää laatua ja turvallisuutta. Maailman
parhaisiin kuuluva Helsinki–Vantaan lentokenttäkin pysyy talvellakin
toimintakunnossa.
Kotimaansa häivyttämisen sijaan Finnairin olisi pitänyt ottaa Kyösti
Variksen suunnittelema niin sanottu ympyrälogo uudelleen käyttöön ja maalata
Suomen lippu lentokoneidensa peräsimiin.
Uudistusinnossaan yritykset heittävät pois paljon hyvää. Symboleille ei
anneta aikaa kasvaa klassikoiksi, vaikka juuri sellaista asemaa yritysten
pitäisi tunnuksilleen tavoitella.
Hyvä esimerkki kestävästä liikemerkistä on Kansallisteatterin logo. Sitä ei
voi enää vaihtaa.
Monet muutkin yritykset kuin Finnair kadottavat juurensa
kansainvälistyessään. On kuitenkin virhe sopeuttaa oma tuote, toimintatapa
ja visuaalinen ilme muun maailman tuotteisiin. On parempi olla pieni, outo
ja hyvä kuin suuri, tunnettu ja huono.
Nokian matkapuhelimien markkinoinnissa ei hyödynnetä Suomea, vaikka
mielikuva suomalaisuudesta antaisi yhtiön tuotteille niiltä nyt puuttuvaa
persoonallisuutta ja erottautumismahdollisuuden. Kun palvelun tai tuotteen
ominaisuuksissa ei ole suuria eroja kilpailijoihin, yrityksen taustat ja
niiden synnyttämät mielikuvat ratkaisevat.
Suomalaisen yrityksen juuret ovat Suomessa, ja kansainvälisten
suomalaisyritysten pitäisi ylpeänä korostaa sitä myös yritysilmeessään.
Kansallisten ominaispiirteiden korostaminen on nouseva trendi – niissä
yrityksissä, joiden kotimaalla on hyvä maabrändi.
Suomella on.
Matti Remes
Kirjoittaja on designer ja kirjailija.
Kunniamaininta Valion Juustopikareille 09/2010
Valion Juustopikarit saivat kunniamaininnan PacTec 2010 -pakkauskilpailussa. Kilpailun kriteerit erinomaisesti täyttävässä pakkauksessa on tuotteen myyntiä edistävä uutuusarvo. Sarjaan kuuluvan viiden tuotteen pakkausdesignin on suunnitellut Taru Varre.
Focacciat herkutteluun! 09/2010
Pakkausgrafiikan suunnitteluun kuuluvat usein olennaisena osana ruokakuvaukset. Herkulliset lopputulokset näkyvät Apetitin uutuustuotteissa, Focaccia-leivissä.
Luomulehmät liikenteessä 09/2010
Valio Luomu brändi näkyy liikenteessä suunnittelemamme jakeluauton teippauksessa.
Oppi ja ilo -kirjat 04/2010
WSOYpro Oy:n Oppi ja ilo -kirjasarja on palkittu kunniakirjalla Vuoden 2009 kauneimmat kirjat -kilpailussa. Suunnittelijamme Taru Varre on ollut mukana suunnittelemassa useampaa sarjaan kuuluvan kirjan kantta.